Olin kauan sitten, noin 43 vuotta sitten, hiljainen, rauhallinen, ja ujo nuori mies. Minulla oli hyvä ammatti ja hyvä työpaikka, sekä hyvät harrastukset. Minulla ei ollut ketään huonomaineisia kavereita, ja olin itsekin kiltin pojan maineessa. Läheisimmät ihmiset, joiden kanssa olin paljon tekemisissä olivat; äitini, jonka kanssa asuin, ja äidin vanhemmat, jotka asuivat samassa talossa meidän kanssamme. Keskinäiset suhteemme olivat hyvin avoimet ja lämpimät, eikä meillä kenelläkään ollut mitään ongelmia toistemme kanssa. Elämäni oli siis hyvässä kuosissa ja elin ulkoisesti onnelliselta näyttävää elämää. Kuitenkin kaikesta tästä huolimatta, muutamien viikkojen aikana sisälläni alkoi vähitellen tuntumaan jokin käsittämätön tyhjyys. Tuntui, ettei elämälläni ole sisältöä. Aivan kuin jotain puuttuisi, mutta en tiennyt mitä. Olin niihin aikoihin ihastunut johonkin tyttöönkin, mutta en ollut rohkea tekemään asian hyväksi muuta, kuin yhden sukulaiseni välityksellä lähetin hänelle viestin, että olen kiinnostunut. Jonkin ajan kuluttua sukulainen toi minulle terveiset, ettei tuo tyttö ole minusta kiinnostunut. Tämäkin pettymys masensi minua aika paljon.
Näiden tapahtumien keskellä olin eräänä talvi-iltana ajamassa polkupyörällä kotiin työnantajani järjestämältä elektroniikkakurssilta. Ajaessani, mieleeni tuli voimakkaasti uusi selvä ajatus. Ajatus oli yksinkertainen mielikuva, jossa olin ajamassa pyörällä, ja hätäilin siitä, että miten pääsen ajamaan metrin päähän tästä paikasta, jossa nyt olen. Mielikuva jatkui ajatuksella, että älä huolehdi siitä, miten pääset eteenpäin, sillä Jumala pitää huolen siitä, että pääset sinne minne olet matkalla.
Kun nuo ennen kokemattoman voimakkaat ajatukset olivat menneet ohi ja oloni tuntui taas normaalilta, huomasin, että minulla oli jonkinlainen mielenrauha, jota en ollut kokenut pitkään aikaan. Muutaman päivän kuluttua yksi Pelastusarmeijan upseeri, johon olin tutustunut isoisäni kautta, kutsui minua kristittyjen yhteiseen kokoustapahtumaan. Menin hänen kanssan sinne ja siellä kolme pastoria puhuivat asioista joista huomasin kovasti pitäväni. He puhuivat paljon siitä, kuinka Jumala antaa Jeesuksen tekojen vaikutuksen ansiosta iankaikkisen elämän ihmisille, jotka uskovat Häneen ja ottavat hänet vastaan. Yksi pastoreista sanoi puheessaan, että jos koet että sinulta puuttu jotakin, niin tule tänä iltana tänne eteen ja anna itsesi Jeesukselle. Minä ajattelin olevani juuri sen tarpeessa, koska kaikki pitäisi olla elämässäni kunnossa, mutta silti koin tyhjyyttä ja suurta ahdistusta sisälläni. Ajattelin, että minun pitäisi mennä esille ja tehdä, mitä he neuvovat. En pystynyt sinä iltana sitä tekemään, koska hirveä häpeän tunne syöksyi päälleni. Koko seuraavan päivän rukoilin mielessäni, että pystyisin tekemään sen tuon uuden päivän iltana, koska silloinkin oli kokous.
Kun ilta tuli, menin kokoukseen jälleen isoisäni ja Pelastusarmeijan upseerin kanssa. Kokouksen loppuvaiheessa pyydettiin taas niitä tulemaan esille, jotka haluavat antaa itsensä Jeesukselle. Nousin ylös ja lähdin kävelemään kirkon keskikäytävällä olevaa punaista mattoa pitkin kirkon etuosaan, vaikka korvissani humisi, silmäni hämärtyivät ja näin tähtiä häpeän tunteen vaikutuksesta.
Oltuani vähän aikaa kirkon etuosassa sijaitsevan katumuspenkin ääressä polvillani, yksi puheen pitäneistä pastoreista tuli luokseni. Hän opetti minua rukoilemaan ja opasti minut antamaan itseni Jeesukselle ja ottamaan Hänet vastaan. Hän antoi minulle vähän luettavaa ja kehoitti minua käymään usein hengellisissä kokouksissa toisten kanssa, että henkeni, joka oli juuri liittynyt Jumalan yhteyteen, saisi vahvistusta ja uskoni Jeesukseen kasvaisi.
Menin jo heti seuraavana päivänä, joka oli sunnuntai, yhden vapaan suunnan hengelliseen kokoukseen, jossa minua opastanut pastorikin puhui. Ja jo tuona iltana, ollessani ulkona kävelylenkillä, koin suurta sisäistä iloa, joka ei ollut riippuvaista ulkoisista olosuhteista. Minulla oli kävellessäni kylmä, ja nenäni vuoti, mutta ilo, jollaista ne ollut kokenut koskaan aikaisemmin, tuntui pursuavan sisältä päin, enkä voinut sille mitään. Samalla koin sisälläni täydellistä tyydytystä, jota olin tietämättäni kaivannut koko siihen astisen elämäni ajan.
Ahti M 30.11.2013
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti