Olen oppinut paremmin ymmärtämään ihmisen elämää sen jälkeen, kun sain kokea erään mullistavan asian. Sain nimittäin kyvyn ajatella ihmisen henkeä, sielua ja ruumista toisistaan erillisinä elementteinä. Kerron myöhemmin blogissani tarkemmin, kuinka minulla alkoi ilmetä tuo ajatustapa. Nyt kuitenkin kerron yksinkertaisesti, millainen tuo ajatus on. Huomautan vielä, että tämä on vain minun ajatukseni. Älköön kukaan ottako tätä jonain absoluuttisena totuutena niin, että vaatisin kaikkia ajattelemaan samalla tavalla. Tämä ajatus vain auttaa minua itseäni hahmottamaan näkymättömiä asioita. Perusajatus on siis seuraava:
Ihmisen sielu ja henki ovat näkymättömiä, mutta ne ovat kuitenkin olemassa. Ihmisen ruumis on näkyvä, ja se on myös olemassa. Nämä kolme elementtiä ovat kytkeytyneenä toisiinsa silloin, kun ihminen on elossa. Se ihmisen elementti, joka haluaa jotakin ja nauttii siitä, kun saa haluamansa, on se sama elementti, joka saa tietoa näkemästään ja kuulemastaan sekä tuntemastaan, haistamastaan ja maistamastaan. Se elementti on sielu. Sielussaan ihminen tuntee ilon ja surun, rakkauden ja vihan sekä muut tunteet. Tuo sielu on ihminen itse. Ihminen persoonalliselta olemutseltaan on tuo sielu, ja hänellä on henki ja ruumis. Kun katsomme silmillämme sitä, mitä näemme, niin aivomme muodostavat meille kuvan niistä signaaleista, jotka monimutkaiset silmämme hermo- ja viestiratoineen välittävät aivoillemme. Kun sitten katsoessamme ajattelemme näkemäämme, niin kuka tai mikä on se, joka näkymän näkee ja nauttii tai kärsii näkemästään ja tekee suunnitelmia ja päätöksiä tulevasta toiminnastaan. Se on ihmisen sielu eli ihminen itse. Sielu etsii itsellensä viihdykettä ruumiin välityksellä. Kun sielu on saanut viihdykettä tai tyydytystä ruumiin aistien kautta, se on vähän aikaa tyytyväinen. Sielu voi saada ravintoa myös hengen kautta, ja siitä kerron tulevissa blokikirjoituksissani.
23.11.2013 Ahti M
2 kommenttia:
Erittäin mielenkiintoista. Odotan uusia tekstejäsi.
Olen jo kirjoittanut uusia tekstejä.
Lähetä kommentti